Näin se vain on, että ratsastajan uskollisuutta lajiin koetellaan eniten talvella. Pimeys, sade ja kura ovat niitä talven mukanaan tuomia koettelemuksia. Kun juoksuttaa ponia töiden jälkeen yhdeksältä rankkasateessa ulkokentällä viiden asteen lämpötilassa, tulee välillä mieleen kotisohva ja kuppunen kuumaa kädessä. Tai ylipäätänsä se mitä muut tekevät silloin, kun itse seisoo kurassa ja pimeydessä komentamassa ylipirteää ponia juoksemaan edes vähän niin päin kuin kuuluisi.
Maneesihan kotitallilla olisi lähes ehdoton, mutta ratsastajalla ja ponilla, sitä ei kotitallilla valitettavasti ole.. Matkaa lähemmälle maneesille tosin on vain vajaa kaksi kilometriä, mikä on loisto juttu. Pitäisi vain saada itsensä ja ponin kuskattua sinne useimmin, kun tuntuu että ratsastajan aika on tällä hetkellä niin kortilla, että se useasti jää. Ja sitten sitä kärvistellään kurassa, mudassa ja pimeässä:)
Paperitöitä ja yhteenlaskua
16 vuotta sitten
1 kommentti:
Voi miten tutulta tämä kuulostaakaan... :) Mutta jostain kumman syystä sitä kuitenkin löytää itsensä taas seuraavana talvena samasta tilanteesta, ja seuraavana... (Tyhmyyttäkö?) ;)
Lähetä kommentti